Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kevyt kastike merkityt tekstit.

WFPB - Vihreät linssit - Kastike - Kuvat, vaiheet ja vinkit

Nyt laitetaan vihreät linssi kiehumaan. Tein jo kauan sitten ensimmäiset reseptikuvat ja mittasin  mausteetkin.  Yritin tehdä selkeää ja helppoa reseptiä seurattavaksi jollekin, joka ehkä ensimmäistä kertaa haluaisi kokeilla tehdä ruokaa vihreistä linsseistä.  Kuvat jäivät sitten koneelle pyörimään, koska en saanut laadituksi reseptiä riittävän selkeäksi.  Tein eilen lisää kastiketta ja nyt on kuvattuna kaksi versiota. Voin esittää ainakin jonkinlaiset tyylit tehdä linssikastiketta.  Keittoaika on noin 30-45 minuuttia. Laitan linssien kanssa porkkanaa ja tomaattia.  Lisään tomaattisosetta vasta linssien kiehuttua pehmeiksi. Muuten linssit jäävät aina koviksi. Linssejä voisi myös liottaa etukäteen, ehkä tunnin verran. Sekin joskus nopeuttaa. Laitoin noin pari desiä linssejä  3 l kattilaan, joka tuli liiankin täyteen lopulta.  Kastiketta voi aina täydentää kasviksilla, ellei linssejä tullut tarpeeksi. Mausteet valitsin vähän arpomalla. Tietysti olen aina vakoillut Youtube-kokkeja tai mui