Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella ideat merkityt tekstit.

WFPB - Vappu - Ideat kevään juhlaan

Ideoita, joista tulee vappu mieleen, ja miksei myös jokin muukin kiva päivä.  Tortillat ja perunasalaatti . Samat kuin  uutena vuotena , mutta taas ne tortillat ja perunasalaatti välähtivät  ensimmäisenä mieleen. Pieni perunasalaatti tulee käden käänteessä purkkia ravistamalla. Isompi määrä tietysti tarvitsee kunnollisen vadin. Esillepanossa voi miettiä koristeellisuutta. Vappukukka bataatista, riisistä, mustaviinimarjoista. Lehtikaali olisi sopinut tuonne reunoille vihreäksi. Hot Currya, makeaa chilikastiketta, kolmen tai viiden pippurin sekoitusta myllystä. Paista 20 minuuttia 200 C uunissa. Bataatti on minusta melko varma onnistumaan, ja sopii makeutensa ja raikkautensa puolesta vappuun. Tämä on minun lempiruokani ainakin, ja millä ajattelin juhlistaa vaikka koko viikonlopun: Uunissa paistetut perunat, joista tulee ihan kelpo ranskanperunaelämys kun tuuttaa ketsuppia, sinappia ja kurkkusalaattia.  Vaikka ne eivät päivän ainoa pääruoka olisikaan, niitä on hyvä olla olemassa. Niitä t