Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella helppo rieska merkityt tekstit.

WFPB - Rapeat, rasvattomat perunarieskat - Eväsvinkki ja päälliset

Tehdään helpot kahden ainesosan rieskat, jotka voi paistaa 200 C - asteisessa uunissa keskilämmöllä, keskimmäisellä tai toiseksi ylimmällä tasolla, noin 15 minuuttia. Suolaa voi ja kannattaa laittaa oman maun mukaan. Vaikka lisättyä suolaa välttelenkin, niin näihin rieskoihin monesti ripautan vähän, kuten muihinkin leipomiini leipiin. Suolaa voi ripotella myös rieskojen pinnalle ennen paistamista. Itse pidän näistä rapeampireunaisina, ja yritän olla käärimättä pyyhkeeseen tai muovipussiin heti. Tällä kertaa valitsin ohrajauhoja, koska niistä tulee mielestäni paras maku rieskoihin. Jauhoina voi käyttää valitsemiaan jauhoja.  Kahdesta peruskokoisesta tai isohkosta keitetystä peru nasta tuli  noi n pellilli ne n rieskoja.  Peru nat olisi voi nut kuoriaki n, mutta jäti n kuorimatta.  Viipaloi n veitsellä peru nat.  Suurimmat kuorileutut oti n pois, koska  ne irtosivat jo viipaloidessa.  Muusasi n haarukalla peru noita lautasella. Käytin perunasurvintakin muusaamiseen.  Muusaamisessa ei mie