Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella helpot ruuat merkityt tekstit.

WFPB - Kokkausviikko - Maaliskuun ruokia I - Vegaanisesti ja budjetilla

Helpot ateriat kattauksena tänä sunnuntai-iltana, eli vegaanista WFPB - ruokaa. Tämä viikko hujahti niin, että kokkailut olivat helpoimman kautta.  Kuvia katsellessani huomasin, ettei välttämättä olisi tarvinnut uusia kuvia ottaakaan, vaan kopioida vain edellisten tai vanhojen kokkauspostausten kuvia.  Laitetaan nyt kuitenkin, vähintään elonmerkiksi. Ulkoilunkin merkeissä on mennyt aika. Välillä olen ihmetellyt keittiössä, miten sitä ruokaa laitettiinkaan.  Osa asioista menee rutiinilla. Mutta kun ei keskity, joutuu rutiiniasioitakin tekemään vaikeimman kautta. Tätä peltileipää ruis- ja grahamjauhoista olen tehnyt monia kertoja, ja mielestäni osaan. Nyt kuitenkin laitoin taikinaan porkkanaraastetta ja kauramaidon teosta jääneitä kaurasilppuja. Jotenkin taikina meni pieleen, ja otin lisäksi vielä raakana ulos uunista. Lässähtäneenä, pohjasta raakana ja kuori korpuksi kuivuneena. Siihen auttoi kun paloittelin, käänsin palat ja laitoin uuniin jatkamaan. Tuli molemmilta puolilta kiva kuo