Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella hävikkiviikko merkityt tekstit.

Miten vähentää vihanneshävikkiä? - WFPB

Ruokahävikki on ruokavaliosta riippumaton asia, joten tuttu kirjainhärveli tuli otsikon loppuun. Toki moni asia on ruokavaliosta riippumaton, voihan näitä samoja ruokaideoita hyödyntää ihan minkälaisella ruokavaliolla tahansa.  Asiaan kuitenkin, eli siihen minkälaisia ideoita tulee mieleen vihanneshävikin vähentämiseksi. Tuli nimittäin tietooni juuri, että nyt on joko hävikkiviikko tai hävikkipäivä. Täytyy googlettaa.  Ok, eli pienen sekunnin jälkeen sain tietooni, että hävikkiviikkoa tosiaan vietetään 23.-29.9.2024. Kuluttajaliiton sivulla  oli juttua. Se on siis viestintäkampanja. Selväpä tämä. Hävikki hyvikiksi, ja mitä niitä sananparsia onkaan. Punalappuja, roskisten penkomista, jatkojalostusta siihen monesti liittyy. Itselläni kytkeytyy hävikki saumattomasti rahan säästämiseen. Ajattelen niin, että ruokaan voi mennä 5-10 euroa päivässä, tai alle 3 euroakin jos hyvin sattuu. Jos kotona valmistetussa ruuassa syödään kolme tai viisi ateriaa päivässä, ja aterian hinnaksi...

WFPB - Ruokaostokset - Syyskuu 3. 30 € - Ruokahävikki

 Syyskuun kolmannet viikon ruokaostokset, 27,81 €. Lisäksi juttua ruokahävikistä. = 7 € Kotiseutupäiviltä viime viikonloppuna. Äidin kanssa siellä höyryttiin menemään, juteltiin myyjien kanssa ja ostettiin. Kymppi, kaks, vastarahat, kolme euroa kilo, paljonko porkkana maksaa?  Täällä sitten huomattiin, että äidillä ei ole silti mitään. "Eksie ostanu mittään?" Jaettiin sitten puoleksi nämä.  Punajuuret 3 €/kg Porkkanat 3 €/kg Nauriit 3 €/kg Yrtit 3 €/nippu X 2 =6 =  15 € jaettuna noin kahtia. Kuka osti mitä, kenelle jäi kympistä vastaraha, en tiedä. Mutta sen verran söin kasvia. Nuo yrttiniput olivat thaibasilika ja sitruunabasilika. Ne kuivataan, ja voi sekoittaa kuumaan veteen, ja juoda. Eli yrttijuomaa. Tuoreena voisi käyttää. Pitäisi etsiä resepti jostain, että mihin wokkiin tai ruokaan noita kannattaisi laittaa.  = 1,72 € Luomulanttu, Prismasta 0,616 kg ´ 2,79 €/kg Kun kaikki muutkin juurekset kerran olivat jotain hienoja, niin kyllä lanttukin sai sitten oll...