Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella couscous resepti merkityt tekstit.

WFPB - CousCous vihanneksilla

Tänään aikataulut muuttuivat, ja lisäksi alkuperäinen suunnitelma rusentui, kun laitoin perunankuorimaveitsen vahingossa tiskikoneeseen pesuun. En halunnut millään hedelmäveitsellä kuoria perunoita, joten ei auttanut kuin ottaa varasuunnitelma käyttöön.  Joten ei muuta kuin hommiin ja tehdään couscousista ruokaa. Tämän pitäisi olla alle vartissa valmista. Ensin kokosin lautaselle vihannekset, joita ruokaan tulee.  Tällä kertaa löysin pakastimesta papuja, herneitä, maissia ja paprikaa. Huomasin sitten vasta, kun olin keräillyt ne lautaselle, että olisihan minulla ollut suoraan herne-maissi-paprikapussikin siellä pakastimessa.  Kurkkupätkä oli menossa vanhaksi, joten raastoin sen joukkoon, että pääsee siitäkin eroon. Jonkin couscous-paketin kyljessä oli kerran resepti, jossa laitettiin kurkkua. Tomaattisosetta laitoin hieman myös. Sitruunasta puristin vähän mehua ruokaan. Ananaspalat olivat mustuneet, joten heitin nekin sekaan. En pilkkonut niitä koska ajattelin, etteivät ne ehkä sovi tä