Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella 50 euron ruokaostokset merkityt tekstit.

WFPB - Ruokaostokset 50 e - Viikon seuranta-aika - Kuvat - Mitä söin

Tällä viikolla ruokaostoksiin meni melko tasan 50 euroa.  Esittelen ostokset ja niiden lomassa koottuja selityksiä. Tämä postaus painottuu etenkin siihen, mitä kaikkea sokeria, suolaa ja prosessoitua ruokaa olen ruokavaliosta huolimatta tällä viikolla syönyt. Lisäksi tulee sosekeiton koostamisesta, riisipuurosta ja sopasta/kiisselistä juttua. Tortillat ja lätytkin seikkailevat postauksessa. Pääasiassa olen jatkanut silti samoilla linjoilla ruokailun suhteen, eli perunaa menee ja vihanneksia, salaattiakin olen tehnyt tuoreista kesävihanneksista. Kaikki ei mahdu kuitenkaan samaan postaukseen, ja tästä tuli jo pitkä juttu.  Seuranta-aika oli 2.-9.7. 2021 Päätin tehdä kunnon maukkaan tomaatti- ja muu vihanneskastikkeen, joten siihen tuore basilika kerrankin. Tässä kuvassa ostoksia n. 14 euron edestä.  Pakastevihanneksien ja marjojen täydennystä ostin Prismasta. Kuvan ostokset tekivät 12,36 €. Päätin uskaltaa kokeilla myös X-tra-merkkisiä vihanneksia. Olivat edullisia, ja ainut ero toiseen