Elokuun ensimmäisen viikon ruokaostokset, 30 €. Yhdeksällä eurolla vihannesta. Nämä kaikki olivat alle kolme euroa kilo, osa alle kaksi euroa. Kallein oli parsakaali, se oli vielä hieman yli 3 euroa kilolta. Parsakaali oli niin vihreä, että se lähenteli jo sinistä. Raakana syötävää suurin osa parsakaalista, ja loput keittoon. Vinkki: Varsista tein kastikkeen, tomaatti, mutta siitäpä ei tainnut jäädä kuvaa. Jos parsakaali/kukkakaali on kuten vappuviuhka, pitkä varsi ja päällä latvaa, niin laita varsi paloiksi ja keitä erikseen. Keitä niin kauan, kuin tarvitsee. Ota ensin ne puisevat kuoret varresta pois. Voi joskus yllättää, miten paljon siitä saakin syötävää vielä, kun sekoittaa muihinkin vihanneksiin. Nyt on se tilanne, että kaikki nämä parhaat kasvit ovat edullisia. Tätä aikaa on odoteltukin. Vaikkei muuta ostaisi kuin alle 2 € maksavia, saa jo niin terveelliset eväät ettei mitään rajaa. Säästöhenkisen kasviruokailijan paratiisi. Hedelmiin meni 5 euroa. Ananas ei oll...