Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella oboy kaakaojauhe merkityt tekstit.

WFPB - Vegaaninen suklaajäätelö - Nice Cream - Banaani ja kaakaojauhe

Tämä herkkuhetki lähti myös kaupassa vaeltelusta liikkelle. Samaan tapaan kuin edellinenkin, eli mämmi.   Tällä kertaa olin jäätelöhyllyllä. Vegaaninen suklaajäätelö oli -50 % alennuksessa. Tutkailin valmistusaineluettelon.  Luettelosta löytyi fruktoosisiirappia ja öljyä, muun muassa. Hetken aikaa mietin että kerrankos sitä, ja vielä puoleen hintaan. Mutta sitten muistin Nice Creamin. Sattumalta K-kaupassa oli tarjouksessa O'boy - kaakaojauhe.  Ei täydellistä ruokavalion kannalta jos haluaisi välttää sokerin. Rasvavertailussa kaakaojauhe voitti, eli 2,7 g / 100 g. Valmiissa jäätelössä olisi ollut rasvaa 13 g / 100 g. Otin pakkasesta banaaneita, joiden annoin hetken sulaa pöydällä.  Viipaloin banaania pieneen blenderiin.  Kahvia ja kaakaojuomajauhetta sekaan, ja taisi mennä tilkka kasvimaitoakin. Tämä maistui jo melkein suklaajäätelölle. Kahvi värjäsi tosi tummaksi yllättäen.  Ripottelin kaurahiutaleita ja mustikoita päälle saadakseni paremman valokuvan. Ensimmäisestä satsista tuli